sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Montrealin ja New York Cityn kautta kotiin

Vaihtosyksyni päätteeksi ehdin matkustaa vielä Montrealiin ja viettää joulua New Yorkissa ennen kotiinpaluuta. New Yorkin reissu oli suunnitelmissa jo niin hyvissä ajoin, että olin hankkinut paluulipun Suomeen sieltä jo hankkiessani menolippua. Montrealiin päätin tehdä visiitin, kun minulle selvisi, että opiskeluni päättyisivät jo hyvissä ajoin. Lentolippujen hintoja tarkasteltuani totesin myös, että Montrealin kautta lentäminen ei lopulta tullut suunniteltuina päivinä sen kalliimmaksi kuin lennot Saskatoonista New Yorkiin.

Kaksi päivää Montrealissa

Syksyn aikana monet kehuivat Montrealia matkakohteena ja kaupunkina ja suosittelivat tekemään sinne reissun. Päädyinkin sitten vierailemaan kaksi päivää siellä siirtyessäni NYCiin. Reissupäivät osuivat juuri joulunalusaikaan ja Montrealiin oli vielä satanut muutama päivä aikaisemmin reippaasti lunta, joten kaupungissa oli jouluinen ja talvinen tunnelma. Talvista tunnelmaa loi myös kipakka, jopa noin 15 asteen pakkanen, mutta yritin urheasti siitä huolimatta kiertää kaupungissa kaikki etukäteen suunnittelemani paikat ja käveltyä tulikin aika paljon. Parasta oli ehkä kävellä the Plateaun ja Mile Endin kaupunginosissa, joissa kapeilla kaduilla oli värikkäitä ja kauniita kapeita asuintaloja. Parin päivän aikana ehdin myös kierrellä Old Montrealissa, käydä joulumarkkinoilla, käydä kävelyllä Mont Royalilla, eli pienellä "vuorella" kaupungin kupeessa ja tietenkin syödä hyvin. Tunnelma kaupungissa oli kiehtova: jotenkin leppoisa ja jopa satukirjamainenkin. Joka puolella oli koko ajan mielestäni jotain mielenkiintoista katsottavaa; kauniita taloja tai katutaidetta.
Montrealin vanhassa kaupungissa kävin ihastelemassa upeaa Notre-Dame Basilicaa.
Montreal on kuuluisa bageleistaan. Fairmount Bagel -leipomon bagelit olivatkin varmaan parhaat maistamani bagelit.
Mont Royalilla oli upeat ulkoilumahdollisuudet ja reiteillä näkyi paljon juoksijoita ja hiihtäjiäkin.
Jonkinlaista stressiä aiheutti se, että Montreal on ranskankielistä aluetta, ja vaikka lähes kaikkialla englannilla pärjää hyvin, yritin silti sopertaa ranskaa asiakaspalvelutilanteissa. Jouduin kuitenkin hyvin nopeasti tervehdysten jälkeen aina vaihtamaan ruosteisen ranskani englanniksi. Aluksi reissun jälkeen tuntui siltä, etten välttämättä ihastunut päätä pahkaa Montrealiin, mutta nyt kun reissusta on kulunut jo vähän aikaa, tuntuu oikeastaan siltä, että Montreal olikin yksi mieleenpainuvimmista matkakokemuksistani Kanadassa ja että suurista kaupungeista sinne palaisin ehkä ensimmäiseksi.

Joulu New York Cityssä

Jouluviikon vietin siis New Yorkissa. Olen käynyt New Yorkissa jo kerran aikaisemmin, ja tykkäsin kaupungista niin paljon, että melkein heti sen reissun jälkeen aloin jo haaveilla uudesta reissusta sinne. Niinpä halusin todellakin matkustaa sinne jossain vaiheessa vaihtosyksyä, kun kerran Pohjois-Amerikassa olin. Joulu on tietysti ihanaa aikaa Suomessakin ja olisi ollut kiva palata jouluksi kotiinkin, mutta joulu New Yorkissa on niin tuttu elokuvista ja sarjoista, että oli kiva päästä kokemaan joulunaika kerran siellä. Vieläkin iloisemmaksi minut teki se, että sain New Yorkiin matkaseuraksi perhettäni.
Joulumarkkinoita oli New Yorkissa useampiakin. Tänä aurinkoisena päivänä kävimme tsekkaamassa Bryant Parkin joulumarkkinat.
Junior'sin kehuttu juustokakku ei pettänyt tälläkään kertaa odotuksia.
Viikko New Yorkissa meni todella nopeasti kaupungissa kävellen, jouluisesta tunnelmasta nauttien, syöden, shoppaillen ja nähtävyyksiä katsellen. Museoissa en tällä kertaa kovinkaan paljon käynyt, mutta näköaloja ihastelin Top of the Rockista, Brooklyn Heights Promenadelta ja New Jerseyn puolelta. Iltoja tuli vietettyä muun muassa musikaalissa ja NHL-pelissä. Nautin reissusta tosi paljon, ja edelleen jäi sellainen olo, että New Yorkiin voisi koska tahansa palata ja vaikka kuinka monta kertaa.

Montrealin ja New Yorkin reissut olivat mahtava päätös syksylleni. Viimeiset viikot Saskatoonissa olivat niin stressaavat loppukokeiden takia, että oli todella kiva nauttia reissuista ja joululomasta ilman huolta opiskelusta. Ja oli niin mahtavaa nähdä perhettäni New Yorkissa ja viettää aikaa yhdessä. Arvelen, että reissaaminen vaihtosyksyn päätteeksi helpotti myös kotiinpaluutani, koska ehdin tavallaan ottaa hieman etäisyyttä Saskatooniin ennen kotiympyröihin palaamista.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Kotiinpaluu

Terveiset Suomesta ja Helsingistä! Juuri ennen uutta vuotta laskeuduin jälleen kotimaan kamaralle ja jätin vaihtosyksyn Saskatoonissa taakseni. "Kotimatkani" kestikin puolitoista viikkoa, sillä ehdin käväistä Saskatoonista lähdön jälkeen Montrealissa ja viettää reilun viikon New Yorkissa. Aivan mahtavat reissut, ja pehmensivät varmaan myös hyvin kotiinpaluuta. Uusivuosi kului laukkua purkaessa, pyykkiä pestessä ja lepäillessä aikaeron ja kotimatkan kylkiäisenä saadun flunssan takia. Jetlag ei kuitenkaan ole kovin pahasti vaivannut. Palasin heti ekalla viikolla töihinkin, joten arkirutiinit alkavat pikkuhiljaa rullata.
Kotiinpaluu ja suomalaiseen arkeen paluu tuntuu kyllä kivalta. Helsinki tuntuu yhtäkkiä enemmän kotikaupungilta kuin koskaan aikaisemmin. Läheisten tapaaminen on tietenkin ollut ihanaa. Samalla kuitenkin tuntuu myös vähän oudolta palata kotiin. Ensin 4 kuukautta kaikkea uutta, vieraan kielen puhumista ja matkustelua, ja nyt yhtäkkiä paluu takaisin tuttuihin maisemiin ja rutiineihin, joita olen kuitenkin myös kaivannut ulkomailla. Toisaalta vaihtosyksy tuntuu jo nyt jotenkin kaukaiselta, vähän niinkuin olisin nähnyt unta siitä että olin Saskatoonissa.
Tim Horton's on varmaan Kanadan suosituin kahvilaketju; kuin Kanadan Starbucks. Viimeinen Tim Horton's-bagelini Montrealin lentokentällä.
Kirjoittelen vielä blogiin jotain Montrealin ja New Yorkin reissuista sekä lisäksi tekstiluonnoksissa on kaksi suomalaisten lempiaihetta: raha ja tunteet ;) Tarkoitus olisi siis vielä kirjoittaa budjetista ja muista vaihtoon liittyvistä käytännön jutuista, sekä ehkä parin viikon päästä vielä kattavammin siitä, miltä se opiskelijavaihto oikeastaan tuntui ja mitä hyötyä siitä oli tai voi olla. Ennen sitä kuitenkin vielä pari kuumaa listaa kotiinpaluun kohokohdista ja miinuspuolista:

4 asiaa, joita jään kaipaamaan Kanadasta:

Ihmiset
Kaikki lyhyet ja pidemmät kohtaamiset ihmisten kanssa jäävät varmasti pitkäksi aikaa mieleeni. Kanadalaiset, ja täytyy kyllä myös sanoa että muut vaihtarit ja kansainväliset opiskelijat, olivat myös tosi ystävällisiä ja avuliaita! En silti väitä, etteivätkö suomalaiset olisi ystävällisiä. Ehkä kanadalaiset vain näyttävät sen välittömämmin ja lisäksi uskon, että vaihdossa ja matkustellessa siihen kiinnittää enemmän huomiota.
Aurinko
Saskatoonissa aurinko paistoi mielestäni paljon useammin kuin Suomessa. Koska Saskatoon sijaitsee eteläisemmillä leveyspiireillä kuin Helsinki, kylminä talvipäivinäkin aurinko jaksoi lämmittää ja valaista pari tuntia pidempään kuin mihin olen tottunut. Jään kaipaamaan myös Saskatchewanin loputtomalta tuntunutta taivasta ja auringonlaskuja. Onnekseni satuin asumaan 12. kerroksessa ikkuna länteen päin, joten sain lähes päivittäin katsella auringonlaskuja omasta huoneestani.
Yliopiston kampus ja ilmapiiri
Viihdyin University of Saskatchewanin tiiviillä kampuksella todella hyvin. Kampuksella oli lähes kaikki mitä opiskelijaelämässä ja arjessa tarvitsi: luentosalit, kirjasto, ruokapaikkoja, apteekki, pieni ruokakauppa, iso liikuntakeskus, opiskelija-asunnot... Lisäksi kampus oli turvallinen ja varsinkin kesällä ja syksyllä tosi kaunis. Silti kampus oli lähellä downtownia ja sieltä oli helppo lähteä bussilla muualle kaupunkiin.
Ilmapiiri yliopistolla ja omassa collegessani oli ystävällinen ja kannustava ja yliopistolla tuntui olevan hyvä yhteisöllisyyden tunne. Urheilujoukkueet, koulun värit ja tiivis kampus varmasti vahvistivat tätä vaikutelmaa.

Coffee Crisp
Lempisuklaani Kanadassa ;)

3 asiaa, joita en jää kaipaamaan Kanadasta

Kokolattiamatto
Ei tarvinne perusteluja.

Kauppareissut
Ei kauppareissua ilman kiusallista ostosten pakkaamisepisodia. Kanadassa myyjät pakkaavat ostokset kassoilla. Suomessa olen taas tottunut pakkaamaan kaikki ostokset itse ja kantamaan ne kotiin yleensä repussa. Ostosten pakkaaminen on kyllä tavallaan tosi hyvää palvelua, mutta kun siihen ei ole tottunut, tuntuu kiusalliselta seistä tumput suorina kassalla kun myyjä pakkaa ostoksia. Olinkin iloinen kun pääsin Suomessa itse pakkaamaan ensimmäistä kertaa kauppaostokset omaan reppuuni!

Väliaikaisuuden tunne
Koska vaihtoni kesti vain neljä kuukautta, moni asia tuntui väliaikaiselta. Tuntui siltä, että juuri kun pääsin opiskelussa vauhtiin ja kiinni kanadalaisesta oikeusjärjestelmästä, alkoi vaihto jo lähestyä loppuaan. Tuntui myös hassulta perustaa täydellisesti varusteltua kotia kämppään, joten ainoat ruoanvalmistusvälineeni olivat vedenkeitin ja paistinpannu. Elämä yhden adapterin kanssa aiheutti myös välillä puhinaa.

3 asiaa, joita olen kaivannut Suomesta:
  1. Läheiset ja ystävät
  2. Irtokarkit
  3. Helsinki

maanantai 19. joulukuuta 2016

Lukukauden loppu ja hyvästit Saskatoonille

En voi oikein uskoa miten nopeasti lukukausi lopulta tuli loppuunsa. Viimeiset pari viikkoa yliopistolla on ollut tenttiaikaa ja tuntuu siltä että kaikilla opiskelijoilla on ollut kiirettä ja stressiä lopputenteistä. Omat loppukokeeni sattuivat päättymään jo 14. joulukuuta ja major paperin palautuspäivä oli 15. joulukuuta, joten minulle koitti joululoman alku mukavasti jo joulukuun puolessa välissä. Tentit kuitenkin jatkuvat edelleen yliopistolla, ja myöhäisimmät tentit pidetään vasta pari päivää ennen joulua.

Koska velvollisuudet yliopistolla ehtivät jo päättyä näinkin ajoissa, jätin jo hyvästit Saskatoonille. Heti kun viimeinen tentti oli ohitse, tuntui siltä, että olisipa minulla ollut vielä vähän enemmän aikaa. Se tunne oli kuitenkin varmaan väistämätön, oli lähtö milloin tahansa. Se heijastaa varmaan myös sitä, että vaihtoni oli onnistunut ja upea kokemus! Toisaalta kaipaan kyllä myös kotiin, joten en tehnyt kuitenkaan lähtöä Saskatoonista mitenkään vastentahtoisesti.
Lopputenttejä minulla oli siis kaiken kaikkiaan kolme, joiden lisäksi loppurutistukseen kuuluin major paperin kirjoittamista. Kurssien suoritus oikiksessa koostui pääasiassa 100 % lopputentistä, ellei ollut kirjoittanut minor paperia, jonka pystyi joillakin kursseilla tekemään osaksi kurssin suoritusta. Minun kurssini suoritukset tulivat kuitenkin 100 % lopputenteistä. Tentin kirjoittamiseen oli aikaa 3 tuntia, mutta koska englanti ei ole äidinkieleni, pystyin hakemaan College of Law'sta hieman apua koetilanteeseen yhden lisätunnin muodossa. Tuo lisätunti tuli kyllä todellakin tarpeeseen. Tentit olivat melko samankaltaisia kuin Suomessa; pääasiassa kysymykset olivat pitkiä oikeustapauskysymyksiä, joiden lisäksi oli pidempiä ja lyhyempiä esseekysymyksiä.

Tentit sai kirjoittaa käsin tai läppärillä. Onnekseni olin päättänyt kirjoittaa tentit läppärillä, koska järkevien vastausten kirjoittaminen englanniksi oli joka tapauksessa hidasta. Läppärillä pystyi kirjoittamaan vähän nopeammin ja lisäksi muokkailemaan vastauksia helpommin. Tentit tehtiin erityisellä ohjelmalla, joka sulki kaikki muut toiminnot koneesta tentin ajaksi. Oikiksen tentit olivat open book -exameja, joten tenttiin sai ottaa mukaan luentomuistiinpanot, oikeustapaukset ja esimerkiksi rikoslain. Olin kyllä tenteissä pääasiassa aika hyvin perillä siitä, mitä kysymyksissä haettiin, mutta huomasin, että en välttämättä osannut kirjoittaa kovin hyviä vastauksia, koska argumentointi common law -järjestelmässä tuntui haastavalta. Olen kuitenkin toiveikas kurssien läpimenon suhteen. Major paperin kirjoitin Introduction to American Constitutional Law -kurssille ja aiheenani oli lopulta tarkastella Miranda v. Arizona -oikeustapausta ja Miranda-oikeuksia USA:n rikosoikeusjärjestelmässä.

Paljon muuta kuin lopputenttejä ja paperin kirjoittamista ei viime viikkoihin olekaan sitten mahtunut. Itsenäisyyspäivänä ennen ensimmäisiä tenttejä suomalaisilla vaihto-opiskelijoilla oli kuitenkin kunnia päästä itsenäisyyspäivän vastaanotolle Saskatoonin Suomen kunniakonsulaattiin. Tilaisuus oli melko pieni ja vapaamuotoinen, mutta teki kyllä itsenäisyyspäivästä spesiaalimman ja juhlavamman. Tarjolla oli myös kaivattuja suomalaisia makuja: cocktail-paloja ja glögiä.
Viimeisiä viikkoja Saskatoonissa värittivät myös kovat pakkaset. Parin viikon ajan lämpötila on ollut jossain -20 asteen tuntumassa, aamuisin jopa -30 asteessa. Suomalaisena kylmät talvikelit eivät sinänsä päässeet yllättämään, mutta kyllä on myönnettävä, että Saskatoonissa pakkaset tuntuivat purevammilta preerialta puhaltavien tuulien takia. Toisaalta Saskatoonissa päivän pituus on pari tuntia pidempi kuin Suomessa tähän aikaan, joten aurinkoisina päivinä aurinko oikeasti myös lämmitti. Lunta Saskatoonissa oli joulukuun alkupuolella vain nimeksi, joten oli kuitenkin kiva saada kokemus kunnon talvikelistä Kanadassa, edes kovien pakkasten muodossa.

Lähteminen Saskatoonista tuntui haikealta. Viimeiset päivät olivat toisaalta tosi kiireisiä, kun piti tenteistä väsyneenä yrittää pakata 4 kuukauden elämä matkalaukkuun ja pariin reppuun ja samalla siivota huonetta. Sitten kun viimein pääsin laukkujen kanssa Saskatoonin lentoasemalle ja ehdin vähän rauhoittua, iski pieni surumielisyys, kun tajusin että nyt en enää näe vaihtokavereitani enkä enää pääse kävelemään kampuksen käytävillä.

Nyt edessä on kuitenkin vielä joululoma ja pari pitkään odotettua reissua ennen Suomeen palaamista. Niin haikealta kuin Saskatoonin hyvästeleminen tuntuikin, on ihanaa palata kotiin ja Helsinkiin. Blogiin on vielä tulossa joulu-tammikuussa muutama juttu vaihtoajasta ja Suomeen paluusta sekä varmaan myös reissujuttuja.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Kuulumisia viime viikoilta

Kuten jo viime postauksessa lyhyesti mainitsin, viime aikoina tänne on kuulunut lähinnä opiskelua ja etenkin opiskelusta stressaamista. Syksy on mennyt niin nopeasti, että on vaikea uskoa, että parin viikon kuluttua kaikki tentit on tehty ja paperit (toivottavasti!) palautettu. Joulukin alkaa lähestyä - tänä vuonna joulunaikakin tuntuu vähän erilaiselta, kun valtaosa joulukuusta kuluu ulkomailla.
Täällä lukukausi etenee niin, että kurssit kestävät koko lukukauden ja lukukauden lopussa on lopputentit parin - kolmen viikon aikana. Suomessa oikiksessa kurssit kestävät lyhyemmän aikaa ja tenttejä on tasaisesti pitkin vuotta. Alkusyksystä olin tosi innoissani kurssien rakenteesta, koska mielestäni koko lukukauden kestävien kurssien aikana asioita ehtii pureskella perusteellisemmin, vaikka käynnissä onkin samaan aikaan monta kurssia. Tässä vaiheessa vuotta kurssien rakenteen huono puoli kuitenkin paljastuu: kaikki tentit ja palautukset tuntuvat olevan yhtä aikaa ja tuntuu siltä, ettei aika riitä millään kokeisiin kertaamiseen ja paperin kirjoittamiseen. Vaihto-opiskelijalla stressikäyrää kohottaa myös se, että tenteistä ei ole aikaisempaa kokemusta, eikä oikein tiedä, mitä odottaa, vaikka kursseilla onkin näytetty vanhoja tenttikysymyksiä. Stressinhallinnassa on ollut käytössä kaikki konstit: liikunta, sokerinkulutuksen tuplaaminen, meditaatio ja ajoittain jopa suunnitelmallisuus.

No, eilen kuitenkin sain jo yhden kurssin suoritettua kunnialla loppuun asti. Sentencing-kurssilla lopputyö koostui muistion kirjoittamisesta ja mock sentencingissä argumentoinnista. Muistion palautus oli viikko sitten ja eilen argumentoin "puolustusasianajajana" rangaistuksen määräämisestä mock sentencingissä. Mock sentencing jäljitteli oikeaa oikeudenkäyntiä ja muotovaatimukset olivat sen mukaiset. Olin todella hermostunut ja suuni oli kuiva kuin aavikko, mutta sain argumentoinnin tehtyä kunnialla loppuun asti ilman pahoja virheitä! Kurssi ja sen lopputyöt olivat kyllä hieno oppimiskokemus, kaikesta hermoilusta huolimatta.
Opiskelujen lisäksi viime viikkoina on tullut tehtyä välillä jotain muutakin. Jokin aika sitten vierailimme Festival of Trees -nimisessä tapahtumassa, jossa oli kymmenittäin eri tavoin koristeltuja joulukuusia ja piparkakkutaloja. Näitä joulukuusia ja piparitaloja myytiin hyväntekeväisyystarkoituksessa. Tapahtumasta tuli mukavasti itsellekin vähän joulumieltä. Festival of Trees järjestettiin Western Development Museumissa, joka on sisätiloihin rakennettu, historiallista kaupunkia jäljittelevä ja kulttuuriperintöä esittelevä museo. Museossa on myös autokokoelma ja vanhojen junien kokoelma.

Viikonloppuina on tullut aina välillä käytyä myös yliopiston urheilujoukkueen otteluissa. Alkusyksyllä käynnissä oli vielä jalkapallosarja, nyt myöhemmin on ollut jääkiekko-, koripallo- ja lentopallomatseja. Yliopistourheilua on ollut kiva seurata, kun vastaavaa ei Suomessa ole. Täällä alkaa kyllä vähän toivoa, että olisi: oman yliopiston joukkueen kannattaminen tuntuu lisäävän yhteisöllisyyden tunnetta, tietysti monen muun seikan ohella.

torstai 1. joulukuuta 2016

Ajatuksia matkailusta Kanadassa ja 48 tuntia junassa

Huh! Yhtäkkiä vaihtosyksy on edennyt jo joulukuuhun ja syksyn viimeinen luento on edessä ensi maanantaina. Tällä hetkellä stressitaso on aika kova, kun lauantaina on edessä mock sentencing, ensi viikolla on ensimmäiset lopputentit ja reilun parin viikon kuluttua häilyy major paperin palautuspäivä! Opiskelujen lomassa ja rentoutumiskeinona kirjoittelin kuitenkin vielä hieman näkemyksiäni ja kokemuksiani Kanadassa matkustamisesta. Opiskelujen jälkeen palkintona odottaa vielä itsellänikin reissaamista ennen kotiinpaluuta, joten reissupostauksia pitäisi tulla vielä myöhemmin lisää. Ensin pitää kuitenkin keskittyä tentteihin ja kirjoittamiseen!
Vaikka opiskelijavaihdon tarkoitus on tietenkin opiskella vaihtoyliopistossa ja elää arkea vaihtopaikkakunnalla, on vaihdon aikana myös hyvä mahdollisuus matkustella ja nähdä maata vaihtopaikkakuntaa laajemmaltikin. Varsinkin kun vaihtokohteena on Kanada, matkustelu kannattaa. Ensinnäkin, Kanada on monella tavalla huikean kaunis maa ja erilaisia upeita matkakohteita on vaikka millä mitalla. Kanada on todella iso maa, joten maa on täynnä upeita luontomatkailukohteita ja toisaalta Kanadassa on monta isoa ja pienempää kaupunkia, joihin olisi kiva tutustua. Sen lisäksi tietenkin Yhdysvaltoihin mahdollisuus reissata suhteellisen nopeasti ja edullisesti. Itsekin toivoin, että vaihdon aikana tai sitä ennen tai sen jälkeen olisi mahdollista matkustaa mahdollisimman paljon.
Omien kokemusteni pohjalta sanoisin kuitenkin, että matkustaminen Kanadassa ei ole välttämättä kauhean edullista, ainakin jos lähtökaupunkina on Saskatoon ja matkat haluaa tehdä lentäen. Hotellit ovat kokemusteni perusteella myös melko kalliita useimmissa kaupungeissa. Autolla matkustaminen olisi varmasti kannattavaa, jos kokoon saa sopivan kokoisen porukan. Itse olen tehnyt aika paljon hintavertailua ja kärkkynyt tarjouslippuja. Esimerkiksi junaliput sain edullisemmin hyödyntämällä junayhtiön tiistaitarjouksia. Jos Kanadaan saapuu vaihtoon ja haluaa reissata, reissuja saattaisi olla kannattavaa yhdistää tulo- tai lähtömatkaan, jos se on mahdollista.
Saskatoonin rautatieasema.
Joka tapauksessa, Torontoon matkustin jälleen The Canadian -junan kyydissä. Junareitti on sama, jolla saavuin vaihdon alussa Vancouverista Saskatooniin. Odotin reissua innolla, mielessäni viime matkan hyvät kokemukset. Toisaalta pelkäsin hieman, että matka olisikin tylsä, sillä Saskatoon-Toronto-osuus on noin 12 tuntia pidempi kuin Vancouver-Saskatoon. Matkalla ei myöskään tule vastaan aivan yhtä mahtavia maisemia kuin Kalliovuoret.
Junareissu oli kuitenkin jälleen hieno ja mieleenpainuva kokemus. Vaikka vuoriston läpi ei nyt matkustettukaan, oli matkan aikana silti parasta ajanvietettä maisemien katselu. Ensimmäisenä päivänä juna kulki preerian halki, ja vastaan tuli esimerkiksi biisoneja. Auringonlasku oli upeaa katseltavaa. Myöhään illalla juna saapui Winnipegiin, jossa oli noin tunti aikaa jaloitella komeissa puitteissa rautatieasemalla. Seuraavana aamuna herätessä maisemat olivatkin muuttuneet lukemattomiksi havumetsiksi, soiksi ja järviksi. Viimeisenä aamuna ennen saapumista Torontoon ikkunasta näkyikin lehtimetsää, jossa vielä hehkuivat viimeiset ruskan värit.
Löydätkö biisonit kuvasta?
Ensimmäisen illan auringonlasku.
Winnipegin rautatieasema oli yllättävän upea rakennus.
Aika junamatkalla kului taas tosi nopeasti. Maisemien katselun lomassa ehdin lukea puolitoista kirjaa ja tehdä jopa hieman rästiin jääneitä opiskeluhommia, etenkin kun illalla tuli pimeää jo melko aikaisin.

Junan kyydissä ehdin vaihdon aikana nähdä maisemia kaikkiaan viidessä provinssissa! Autolla Kanadan halki matkustaminen olisi todella puuduttavaa, ja kaupunkireissuilla näkee lopulta aika rajatun osan maata. Junan kyydissä luonnon kauneutta näkee myös muualla kuin niissä ilmeisimmissä luontomatkailukohteissa. Olen tosi iloinen, että päätin tehdä nämä junamatkat vaihdon aikana ja suosittelen ehdottomasti junareissuja muillekin Kanadassa matkustaville.
Viimeisenä aamuna junan ikkunasta sai ihailla lukuisia tyyniä usvaisia järviä ja ruskan viimeisiä hehkuja.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Vaihto-opiskelija matkusti väliviikolla Torontoon – katso kuvat!

Marraskuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla ainakin useimmilla University of Saskatchewanin collegeilla oli Fall Mid-Term Break eli viikon mittainen väliviikko. Väliviikolla tietysti olisi erittäin hyvä tilaisuus opiskella ja kirjoittaa opiskelujuttuja. Itse kuitenkin käytin osan väliviikosta monen muun vaihtarin tapaan matkustamiseen. Minä matkustin Torontoon, ja tällä kertaa ihan yksin, mikä loppujen lopuksi oli paljon hauskempaa kuin odotinkaan.

Päätin suunnata Torontoon junalla ja lentää takaisin. Junamatkasta kirjoitan vielä vähän erikseen, mutta kyseessä oli siis sama junareitti, jolla syksyn aluksi saavuin Saskatooniin. Sain siis taitettua koko matkan Vancouverista Torontoon junalla – joskin parin kuukauden tauolla kesken matkaa.

Toronton reissu oli todella onnistunut ja rentouttava, tosiaankin kaivattu katkos opiskelusyksyyn. Tykkäsin Torontosta kaupunkina tosi paljon: siellä oli ison kaupungin meno ja meininki, mutta silti jotenkin lämmin ja viihtyisä tunnelma. Modernit pilvenpiirtäjät ja vanhat matalat rakennukset olivat sovussa keskustassa ja hyvin nopeasti downtownista pääsi kävelemällä viihtyisän näköisille asuinkaduille. Toronto vaikutti myös turvalliselta kaupungilta ainakin keskustan alueella, jossa pääasiassa kuljin. Kaupungin sai helposti haltuun kävellen, eikä julkista liikennettä oikeastaan edes kannata kovin paljon käyttää, jos yhtään nauttii kaupungissa kävelemisestä.

Pääasiassa nautinkin reissussa vain kaupungilla kävelemisestä. Nähtyä ja koettua tuli muun muassa Kensington Market, Chinatown, University of Toronton kaunis kampus, St. Lawrence Marketin kauppahalli, CN Tower ja Toronto Islands. Shoppailun makuun pääsin Eaton Centressä ja yhtenä päivänä tein päiväreissun Niagaran putouksille. Syöminen oli tietenkin myös tärkeää; Torontossa on ihan valtavasti kiinnostavia eri keittiöiden ruokapaikkoja myös pienen budjetin matkailijalle.

En ennen vaihtosyksyä ole pahemmin matkustanut yksin, joten jännitin hieman ennen matkaa, miltä yksin matkustaminen tuntuisi Torontossa ja miten kaikki sujuisi. Loppujen lopuksi tosiaan reissussa oli kuitenkin yksinkin tosi kivaa. Voinkin suositella Torontoa myös erityisesti kaikille soolomatkailijoille.

Kuvia kannattaa klikkailla suuremmiksi.

Torontossa sai nauttia vielä syksyn viimeisistä ruskan väreistä.

Synkästä säästä huolimatta suuntasin ekana iltana lautalla Toronton edustalla sijaitsevalle Toronto Islands -saariryhmälle. Saarilta ja lautalta saa ihastella Toronton skylineä. 

Kensington Marketin alueella on lukuisia ruokapaikkoja ja kahviloita. Meksikolaisen lounasleivän jälkeen piti vielä testata kirsikkapiirakkaa jälkkäriksi. 
CN Towerista on upea näköala Torontoon.
CN Towerin Edgewalkilla pääsee kokeilemaan rajojaan ja kurkkimaan kaupunkia 356 metrin korkeudesta! Ja nojailemaan reunan yli... En oikein tiedä miten tämäkin pääsi tapahtumaan, mutta oli se vaan mahtava kokemus! Olin yhtä suurta hymyä :)

Matkalla Torontosta Niagaran putouksille ohitetaan hedelmätarhoja ja viinitiloja.

Niagaran putouksista suurimmat, Horseshoe Falls. Ovathan nuo putoukset kyllä upeat ja vaikuttavat! Tuota veden vyörymistä olisi voinut katsella vaikka miten pitkään. 
USA:n puolella sijaitsevat pienemmät Niagaran putoukset, American Falls ja Bridal Veil Falls.

Niagaran putouksilla meininki on tosi kaupallista varsinkin Kanadan puolella, monet kutsuvat sitä Las Vegasin miniversioksi. Itse en kasinoista ja turistirysistä muuten välittänyt, mutta erästä suklaakauppaa ei tämä 26-vuotiaskaan pysty ohittamaan...

Suomalaista suunnittelua Torontossa: Toronton kaupungintalo on suomalaisen arkkitehdin Viljo Revellin suunnittelema.

Toronton "Flatiron Building".

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kurssit ja opiskelu U of S:ssa

Viime aikoina aikataulu ja ajatukset ovat täyttyneet aika pitkälti opiskelusta, tai ainakin kovasta yrityksestä opiskella. Lukukauden puolivälin ohituksen jälkeen ajatukset kääntyvät jo pikkuhiljaa lopputöiden kirjoittamiseen ja loppukokeisiin valmistautuminenkin on jo käynyt mielessä. Onhan tässä vielä runsaasti aikaa lukukauden päättymiseen ja loppukokeisiin, mutta silti aika on kulunut tosi nopeasti! Käsittelen tässä pitkään haudutetussa ja pitkässä tekstissä opiskelua ja kurssejani vaihdon aikana. Tsemppiä kaikille lukijoille ;)

Lukukausi College of Law'n  puolella kestää tänä vuonna syyskuun 7. päivästä joulukuun 5. päivään. Sen jälkeen on vielä parin viikon jakso, jonka aikana on kurssien loppukokeet. Marraskuussa on viikon tauko opiskelusta, Mid-Term Break. Useimmilla opiskelijoilla yliopistossa on keskellä lukukautta myös välikokeita. Minun valitsemillani kursseilla ei kuitenkaan järjestetä välikokeita, eikä tietääkseni oikiksen 2. ja 3. vuoden kursseilla muutenkaan taida olla niitä. Kurssien arvosana muodostuu siis aktiivisesta osallistumisesta ja loppukokeesta tai lopputyöstä.

Kuten jo joskus aiemmin tulin maininneeksi, omaan opinto-ohjelmaan sopivat kurssit ovat yksi tärkeimmistä asioista vaihtopaikkaa valitessa.  Tämä ensinnäkin sen takia, että vaihdossa täytyy opiskella kokoaikaisesti, mutta toisaalta mielestäni myös siksi, että vaihtoyliopistossa saattaa olla mahdollisuus opiskella tosi mielenkiintoisia kursseja, joita Suomessa ei koskaan pystyisi opiskelemaan.

Ensimmäisen kerran opintosuunnitelmia tehtiin jo syksyllä hakemusten ensi vaiheessa. Silloin kaikkiin hakukohteisiin piti laatia opintosuunnitelma ja hyväksyttää se omalla laitoksella tai tiedekunnalla. Opintosuunnitelmaa laatiessa piti surffailla yliopistojen kotisivuilla ja etsiä sopivia ja mielenkiintoisia kursseja, joita mahdollisuuksien mukaan tarjottaisiin vaihtoaikana. Omasta alustavasta suunnitelmastani kuitenkin lopulliseen kurssiohjelmaani on päätynyt vain yksi, sillä muita kursseja ei lopulta edes tarjottu juuri tänä syksynä. Seuraava opintosuunnitelma piti laatia University of Saskatchewaniin kesällä sen jälkeen kun minut lopullisesti hyväksyttiin tänne opiskelijaksi. Lopulta kuitenkin kursseille ilmoittautuminen tapahtui College of Law'ssa vasta syyskuun puolella henkilökohtaisesti dekaanin toimistossa. Ymmärtääkseni kuitenkin yliopiston monissa muissa collegeissa vaihtaritkin ovat voineet ilmoittautua kursseille netissä.

Itse opiskelen lukukauden aikana viisi kurssia, mikä on täysi määrä kursseja. Jos kurssien työmäärä olisi ollut aivan liikaa, olisin voinut pudottaa parin ekan opiskeluviikon jälkeen yhden kurssin pois ohjelmasta. Otin kolme kurssia rikos- tai rikosprosessioikeutta ja nyttemmin olen huomannut, että nämä kurssit tukevat hyvin toisiaan. Criminal Procedure -kurssi on peruskurssi rikosprosessista Kanadassa. Drinking and Driving -kurssilla perehdytään käytännönläheisesti ja syvällisesti rattijuopumusta koskevaan sääntelyyn ja oikeuskäytäntöön. Tämä kurssi on tosi mielenkiintoinen, koska Suomessa harvoin käsitellään näin perusteellisesti tiettyä rikostyyppiä. Sentencing in the Criminal Justice System -kurssilla käsitellään rangaistuksen määräämistä ja täytäntöönpanoa. Näiden kurssien lisäksi olen Health Law -kurssilla, jossa aiheena on siis terveysoikeus sekä Introduction to American Constitutional Law -seminaarikurssilla, jossa käsitellään USA:n perustuslakia.
Kurssien suoritustapana on yleensä tentti tai seminaareissa major paper (n. 30-40-sivuinen seminaarityö). Useimmilla kursseilla voi myös kirjoittaa minor paperin (n. 20 s.), jolloin tentti saattaa olla hieman lyhyempi. Minulla tulee olemaan kolme lopputenttiä ja yksi major paper, jonka kirjoitan Yhdysvaltojen perustuslakiin liittyvästä aiheesta. Sentencing-kurssin lopputyönä on puolestaan mock sentencing eli ikään kuin oikeudenkäyntisimulaatio, jossa määrätään rangaistusta, sekä siihen liittyvän muistion kirjoittaminen. Mock sentencing olisi jo Suomessakin jännittävä kokemus, mutta nyt kun se pitäisi tehdä vielä englanniksi Kanadan lain mukaan, jännittää homma vieläkin enemmän... Mutta on myös kiva heittäytyä haastavaan tilanteeseen!

Luennot kestävät kursseilla yleensä noin puolestatoista tunnista kolmeen tuntiin. Joillain kursseilla luentoja on kahdesti viikossa, toisilla kursseilla vain kerran viikossa. Pääasiassa luennoilla professorit ovat äänessä ja luennoivat, mutta luennoilla myös keskustellaan välillä pienemmissä ryhmissä ja välillä koko luentosalin kesken. Luennoilla ilmapiiri on tosi hyväksyvä ja kannustava ja opiskelijoita kehotetaan osallistumaan keskusteluun, esittämään kysymyksiä ja kommentoimaan aiheita. Mielestäni välillä luennoilla onkin tosi mielenkiintoista keskustelua. Itse olen ollut aika ujo osallistumaan keskusteluun, mutta olen toisaalta huomannut, että asiat ovat niin mielenkiintoisia ja opin koko ajan niin paljon uutta, että on vaikea yhtäkkiä keksiä kommentoitavaa tai kysyttävää.

Kotitehtäviksi tulee luennoilta vaihteleva määrä luettavaa seuraavan luennon pohjustukseksi. Viideltä kurssilta luettavaa kertyy joka tapauksessa aika paljon viikon aikana. Vaikka siis viikottainen lukujärjestykseni on luentojen suhteen aika väljä, lukemisen takia työmäärä on iso. Lisäksi aikaa pitäisi varata lopputöiden kirjoittamiseen. Kaikki tentit, joihin osallistun, järjestetään open book exam -muotoisina eli tenttitilaisuudessa saa olla mukana opiskelumateriaaleja. Käsittääkseni tämä on College of Law'n tenteissä yleinen käytäntö. Materiaaleissa on kuitenkin jotain rajoituksia, ihan mitä tahansa kirjoja ei tenttiin voi viedä. Käytännössä kuitenkin luentomuistiinpanot ja kurssien oikeustapaukset saavat olla tentissä mukana. Tentit saa ilmeisesti tehdä joko läppärillä, johon on ladattu erityinen ohjelma tentin tekemistä varten, tai käsin kirjoittaen. Koneella kirjoittaminen kyllä varmaan helpottaa vähän tenttivastausten kirjoittamista vieraalla kielellä.

Pääasiassa olen hyvin tyytyväinen kurssivalintoihini täällä vaihdon aikana. Välillä mieleen silti hiipii, mitä ihmettä oikein hyödyn näistä Kanadan lakia ja oikeusjärjestelmää koskevista kursseista sitten kun palaan Suomeen. Olen kuitenkin vilpittömästi tosi innostunut ja jopa inspiroitunut kursseilla käsiteltävistä aiheista. Alan usein luennoilla vertailla Kanadaa ja Suomea ja pohtia, miten asiat menevätkään Suomessa tai Euroopassa. En siis välttämättä sinänsä koskaan tule hyötymään pienistä teknisistä tiedonmurusista, joita kursseilla opetetaan, mutta saan kokonaan uusia näkökulmia omiin opintoihini. Lisäksi tietysti vaihtosyksyn jälkeen voisi olla kiinnostavaa tehdä vaikka oikeusvertailua Suomen ja Kanadan välillä.

Tässä siis kurssit ja opiskeluni aika isossa pähkinänkuoressa. Viimeistään tämän tekstin jälkeen tavoitteeni kirjoittaa "lyhyesti ja usein" on ainakin romuttunut :D