Elokuun loppupuolella lopulta koitti lähdön
hetki. Viimeinen viikko ennen lähtöä oli välillä vähän hektinen, kun yritin
muistaa hoitaa vielä viimeiset käytännön asiat ja tulostaa kaikki mahdolliset
dokumentit ja matkaliput paperisina versioina varmuuden vuoksi. Pakkaaminen oli
tietenkin haastava prosessi, joka kesti kolme päivää. Lopulta kuitenkin
talvitakit ja lempparikosmetiikkatuotteet löysivät paikkansa matkalaukusta.
Lauantaiaamuna hyppäsin lentokoneeseen
Helsinki-Vantaalla. Tunnelma kentällä oli haikea, mutta toisaalta olo oli yllättävän
tyyni. Se saattoi tietysti johtua epäinhimillisen aikaisesta herätyksestäkin.
Lensin ensin Amsterdamiin, jossa oli melkein
viiden tunnin vaihtoaika ennen lentoa Vancouveriin. Lento Amsterdamista
Vancouveriin kesti noin yhdeksän ja puoli tuntia. Koska aikaero Amsterdamin ja
Vancouverin välillä on -9 tuntia, saavuin Vancouveriin käytännössä samaan
aikaan kuin lähdin Amsterdamista.
Maahantulomuodollisuudet veivät suunnilleen
tunnin, sillä jono oli pitkä. Jo lentokoneessa täytettäväksi annettiin
tullilomake, jossa piti ilmoittaa mahdolliset tullattavat tuotteet. Jos ei ole
ennen ollut Kanadassa, kannattaa ehkä lukaista maahantulo-ohjeita netistä ennen
matkaanlähtöä, silloin ainakin tietää mitä on tulossa.
Vancouverista olin varannut yhden yön
hotellista, joka oli periaatteessa edullisemman hintaluokan hotelli. Hintataso
vaikutti Vancouverissa olevan kuitenkin aika kova, joten edullinenkin hotelli
oli aika hintava. Itse olin kuitenkin erittäin tyytyväinen, että olin varannut
oman huoneen omalla kylppärillä hostellin sijaan, sillä melkein 30 tunnin
hereilläolon jälkeen oli mukavaa nukkua omassa rauhassa. Olin muutenkin
erittäin tyytyväinen hotelliin (Kingston Hotel Bed & Breakfast) ja sen
sijaintiin.
Vancouverissa minulla oli siis aikaa vain
noin 24 tuntia. Ensimmäisenä iltana olin aivan uupunut, joten tein vain lyhyen
kävelylenkin keskustassa ja nousin Vancouver Lookout -nimiseen näköalatorniin.
Minun on aina päästävä katsomaan näköaloja kaupunkimatkoilla ja nytkin olin
innoissani, kun pääsin katsomaan kaupunkia lintuperspektiivistä. Kaupunki
vaikutti heti tosi mukavalta ja esimerkiksi arkkitehtuuriltaan tosi
kiinnostavalta. Kiinnostavia ruokapaikkoja näytti olevan myös joka puolella.
Granville Islandin kauppahallin väriloistoa. |
Seuraavaksi päiväksi olin varannut
turistibussikierroksen, jossa kierrettiin kaupungin nähtävyyksiä ja eri
kaupunginosia. Granville Islandilla ja Stanley Parkissa tehtiin pienet pysähdykset ja opas kertoi aika paljon mielenkiintoisia juttuja kaupungin historiasta ja nykytilasta. Lopulta käytiin myös hieman kaupungin ulkopuolella sijaitsevalla tunnetulla
riippusillalla, Capilano Suspension Bridgellä. Suhtauduin etukäteen vähän harkitsevasti riippusillan ylittämiseen, mutta kerran kun olin lipun ostanut, astuin heti vaan rohkeasti ylittämään 70 metrin korkeudessa keikkuvaa 137-metristä siltaa. Eikä se nyt lopulta niin kamalaa ollutkaan. Kävelin lopulta läpi myös alueen muut korkeuksiin rakennetut kävelyreitit, joiden varsilla oli luontoon liittyviä infotauluja.
Toteemipaaluja Stanley Parkissa. |
Vaikka turistikierrokset joskus
tuntuvat vähän laimeilta, oli sellainen näin lyhyellä visiitillä ja yksin matkustaessa ihan hyvä tapa tutustua kaupunkiin. Tykkäsin tällä kertaa tosi paljon tästä kierroksesta ja opas oli oikein asiantunteva ja huomaavainen, joten annoin myös oppaalle mielellään tippiä. Tippaamiseen totuttelu vie kyllä jonkin aikaa. Mietin jo vähän paniikissa bussissa, pitikö oppaille sittenkään antaa tippiä vai ei, mutta onneksi huomasin, että jotkut muut niin tekivät, joten itsekin uskalsin antaa tippiä.
Joka tapauksessa lyhyessäkin ajassa Vancouverissa ehdin nähdä tosi paljon ja Capilano Suspension Bridge Parkissa sai pienen kosketuksen myös
kaupungin ulkopuoliseen luontoon (vaikka puisto olikin aivan täynnä turisteja..). Kaiken
kaikkiaan pikainen visiittini Vancouverissa sai minut toivomaan, että voisin
vielä käydä jonain päivänä siellä uudestaan.