sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Ensimmäisten päivien tunnelmia

Terveisiä aurinkoisesta Saskatoonista!

Pitkän junamatkan jälkeen saavuin tänne Saskatooniin tiistaina puolen päivän aikaan. Juna oli lopulta neljä tuntia myöhässä, mutta se ei itseäni haitannut, sillä minulla ei muutenkaan ollut pariksi ekaksi päiväksi mitään aikataulua tai erityistä ohjelmaa. Saskatoonin rautatieasema oli jotain aivan muuta kuin suomalaiset rautatieasemat: todella kaukana keskustasta ja erittäin hiljainen. Juna ei enää ilmeisesti olekaan Kanadassa mikään suosittu liikenneväline; etäisyydet ovat pitkiä ja taksikuskin mukaan junat olivat aiemmin aina niin paljon myöhässä, että se laski junamatkustuksen suosiota. Tätä ei tosin ollutkaan vaikea uskoa neljän tunnin myöhästymisen jälkeen...

University of Saskatchewanin kansainvälisten opiskelijoiden toimisto oli jo hyvissä ajoin ilmoittanut, että se tarjoaisi kansainvälisille opiskelijoille taksimatkan lentokentältä tai bussi- tai juna-asemalta keskustaan sekä ensimmäisen yön hotellimajoituksen. Se tuntui todella vieraanvaraiselta ja ystävälliseltä eleeltä ja samalla madalsi kynnystä saapua kaupunkiin. Soitin siis juna-asemalta taksin ja majoituin melko lähellä yliopistoa sijainneeseen hotelliin. Itse asiassa majoituin hotellissa vielä pari yötä lisää omalla kustannuksellani, sillä asunnon muuttopäivä oli vasta perjantaina.

Keskiviikkona päätin piipahtaa kampuksella katselemassa paikkoja ja käymässä kansainvälisten opiskelijoiden toimistossa (International Student and Study Abroad Centre, ISSAC). ISSACin toimistolla tuli tosi tervetullut olo ja taas muutama epäselväksi jäänyt asia ratkesi. College of Law'n vaihto-opiskelijat eivät esimerkiksi voi rekisteröityä kursseille ennen ensi viikon tiistaita, ja se taas hankaloittaa opiskelijakortin ja bussikortin hankkimista. Nämäkin asiat järjestynevät lopullisesti ensi viikon puolella.

Kaupunkia halkoo iso joki, South Saskatchewan River. Kampusalue on heti joen vieressä ja joen toisella puolella alkaa downtown.
Torstaina alkoi virallisesti yliopiston järjestämät ohjelmat kansainvälisten opiskelijoiden orientaatiolla. Orientaatiossa ISSAC ja yliopiston oppilaskunta esittäytyivät ja käytiin läpi esimerkiksi kanadalaiseen kulttuuriin ja arkielämään liittyviä asioita. Illaksi oli vielä järjestetty pizzadinner, jonka jälkeen seurasi useisiin eri kulttuureihin perustuvia musiikki- ja tanssiesityksiä.

Näkymät huoneeni ikkunasta voisivat kyllä olla huonommatkin!
Perjantaina lähes kaikilla muilla collegeilla oli lisää orientaatiota, mutta College of Law'n orientaatiopäivä koittaa vasta ensi viikon puolella. Minun perjantaini kuluikin pääasiassa muuttopuuhissa. Asun periaatteessa kampuksella, mutta asunnosta on noin kilometrin kävelymatka kampuksen keskustaan, jossa asuntotoimistokin sijaitsee. Perjantaina kertyikin paljon kävelykilometrejä, kun raahasin ensin matkatavarat asunnolle, kävin supermarketissa ja lopulta kannoin myös etukäteen tilatut petivaatteet asuntotoimistolta asunnolle.

Pikku hiljaa alkaa siis sopeutuminen uuteen kämppään ja ensi viikolla viimein myös opiskeluihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti