maanantai 5. syyskuuta 2016

Ostoksia ja ilotulituksia

Kanadassa vietetään nyt pitkää viikonloppua, sillä tänään maanantaina on Labour Day, ja lähes kaikki paikat ovat kiinni. Yliopisto on myös kiinni ja näin ollen kouluvuosi starttaa kunnolla vasta huomenna tiistaina.
Viikonloppuna kaupungilla ja yliopistolla on onneksi kuitenkin ollut tapahtumia, joihin myös ISSAC on järjestänyt yhteislähtöjä. Perjantaina yliopiston jalkapallojoukkue Huskies aloitti kotipelinsä stadionilla. Ottelu olikin aivan jotain muuta kuin odotin, sillä peli avattiin mahtipontisesti tykinlaukauksilla, kansallislaululla ja hävittäjien ylilennolla ja kotijoukkueen pelaajat juoksivat kentälle ilotulitusten ja liekkien lomasta. Ilotulituksia ammuttiin myös joka kerta kun kotijoukkue teki pisteitä. Näin ensikertalaiselle kanadalainen jalkapallo oli aluksi vaikeaa seurattavaa, sillä en aivan tajunnut kaikkia sääntöjä ja peli tuntui etenevän aika hitaasti. Jännitys kuitenkin tiivistyi pelin loppua kohden: Ensin varsinainen peliaika päättyi tasapeliin ja jatkoajalla tasaisten hetkien jälkeen Huskies lopulta voitti pelin. Voitokasta peliä juhlittiin tietysti mahtavin ilotulituksin. Taidan kyllä yrittää mennä katsomaan Huskiesin pelejä toistekin.
Ilotulitukset eivät kuitenkaan päättyneet jalkapallo-otteluun, vaan Saskatoonissa oli viikonloppuna lisäksi ilotulitusfestivaalit, joita suuntasimme katsomaan ISSACin kanssa isolla joukolla lauantaina. Joenpenkalle olikin suunnannut iso joukko kaupunkilaisia. Näytöksessä musiikista ja ilotulituksista oli tehty näyttävä kokonaisuus.
Asuntoon sopeutumisen kannalta viikonlopun kohokohtia olivat ostosreissut Walmartiin. Muutettuani asuntoon aloin pikku hiljaa tajuta, ettei minulla ollut mitään perustarvikkeita syömiseen saati ruoanlaittoon. Asuntoon ei nimittäin kuulu mitään astioita tai kattiloita tai keittiökoneita, vaan kaikki pitäisi hankkia itse. Ostoslistalla oli siis kaikenlaista aina lusikasta ja kulhosta vedenkeittimeen ja hiustenkuivaimeen asti. Yritän kuitenkin selvitä mahdollisimman vähillä tavaroilla, koska vaihdon kesto on lopulta kuitenkin vain neljä kuukautta.

Walmartista voisi kai kirjoittaa kokonaan oman postauksensa, sillä kauppa oli aivan järkyttävän iso ja lähes joka tuotteessa valikoimaa oli vaikka kuinka paljon. Valitsin henkareitakin varmaan 10 minuuttia... Ruokakaupat ovat minulle reissuilla muutenkin niitä mielenkiintoisimpia nähtävyyksiä, joten pari tuntia Walmartissa hujahti aika nopeasti.

On tosi kiva, että ISSAC ja asuntola ovat järjestäneet näitä yhteisiä reissuja tapahtumiin ja ostoksille, koska samalla on ollut mahdollisuus tavata ihmisiä ja tutustua muihin opiskelijoihin. Yhteiset reissut helpottavat myös vieraaseen kaupunkiin tutustumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti