perjantai 27. tammikuuta 2017

Käytännön asioista ja budjetista

Tässä postauksessa kirjoitan hieman tylsemmistä käytännön asioista vaihtoon liittyen. Kirjoitan raha-asioista, vakuutuksista ja puhelinasioista omasta näkökulmastani ja omien kokemusteni perusteella; itselläni vaihto sujui mukavasti ja suuremmitta ongelmitta tällaisin järjestelyin, mutta tietysti toisenlaisetkin ratkaisut voivat olla perusteltuja. Lisäksi kirjoitan hieman vaihtobudjetista.


Vakuutus

Vakuutusasiat kannattaa selvittää itse huolella jo ennen vaihtoonlähtöä ja noudattaa yliopiston antamia ohjeita ja kysellä epäselvistä asioista. Itselläni oli kattava matkavakuutus Suomesta otettuna. Oleskelin Kanadassa vain noin 4 kuukautta, joten en tarvinnut yli kuuden kuukauden oleskeluun vaadittavaa study permitiä. Tämä taas johti siihen, että minun ei kannattanut ottaa koulun lähtökohtaisesti tarjoamaa terveysvakuutusta. Kuulemma olisin kyllä voinut tuon terveysvakuutuksen maksaa, mutta ilman study permitiä terveysvakuutuksesta ei olisi ollut mitään hyötyä. Nämä asiat todellakin kannattaa kuitenkin selvittää yksityiskohtaisesti kotiyliopistosta ja vaihtoyliopistosta.

Raha-asiat käytännössä

Suunnittelin alunperin avaavani pankkitilin kanadalaiseen pankkiin. Tämä olisi ollut käsittääkseni myös aika helppoa. Jostain syystä kuitenkin lykkäsin pankkitilin avaamista ja melko pian huomasin, että en tarvinnutkaan välttämättä pankkitiliä mihinkään. Sen sijaan minulla oli luottokortti, joilla pystyin maksamaan isommat kulut eli vuokran ja opiskelijamaksut ja varmuuden vuoksi minulla oli myös toinen kortti. Suomalaisista korteista luottokortti oli minun kokemukseni mukaan kaikkein varmimmin toimiva, sillä pankkikortti ei välttämättä toiminut kaikissa korttimaksuissa tai automaateissa. Luottokortin käyttö tuntui oudolta, koska Suomessa en yleensä oikeastaan käytä luottokorttia kuin todella harvoin. Väliaikaisesti kuitenkin käytin sitä arkipäivässä Kanadassa, koska tiesin sen ainakin toimivan. Käteisen nostaminen voi tulla kalliiksi suomalaisten ja kanadalaisten pankkien lisämaksujen vuoksi, joten käteistä kannattaa nostaa melko harvoin.

Puhelinkustannukset

Hankin itselleni edullisen kakkospuhelimen mukaan jo Suomesta, johon hankin prepaid-liittymän Kanadasta. Tämä ei tietenkään ole mitenkään välttämätöntä, saahan kanadalaisen liittymän vaihdettua myös omaan puhelimeen, mutta halusin säilyttää myös suomalaisen liittymän vaihdon ajan. Kanadassa mobiilidata oli kalliimpaa kuin Suomessa, joten jonkinlaista hintavertailua liittymien välillä kannattaa tehdä. Prepaid-liittymän avaaminen ja sulkeminen oli helppoa, mutta tavallisen liittymän hankkiminen voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta, jos Kanadassa oleskelee lyhytaikaisesti. Onneksi asunnossa ja yliopistolla oli hyvin toimivat wifit, joten mobiilidataa ei tarvinnut kovin paljon kuukaudessa käyttää. Yhteydenpito Suomeen sujui tietysti helposti Skypellä.

Budjetista

Miten opiskelijavaihdosta sitten selviää taloudellisesti? Ensinnäkin on sanottava, että opiskelijavaihtoon lähteminen on Suomessa tai ainakin Helsingin yliopistossa suhteellisen edullista, ottaen huomioon miten upea kokemus se on. Opiskelijavaihdon eri vaiheissa kuluja tulee väistämättä, mutta omilla valinnoilla ja suunnittelulla voi mielestäni vaikuttaa siihen, paljonko vaihtoprosessin aikana tulee kuluja.

Kuten jo jossain aikaisemmassa postauksessa mainitsin, aloin pitää kirjaa vaihtoon liittyvistä menoista jo hyvin varhaisessa vaiheessa vaihtoprosessia ja matkojen suunnittelua. Tein myös alustavan yksinkertaisen budjetin, johon merkkasin arvioita tulevista menoista ja käytössä olevista varoista. Se helpotti kaiken suunnittelua ja esimerkiksi reissuille lähtemistä.

Tärkein tulonlähde vaihdossa oli tietenkin opintotuki ja opintolaina, joita maksetaan myös vaihto-opiskelun aikana. Lisäksi yliopistolta sain matka- asumis- ja opiskelukuluihin tarkoitetun apurahan. Mielestäni näillä pääsee jo pitkälle ja voi kattaa pääosan vaihtoon liittyvistä kuluista, mutta toki jonkinlaisia säästöjäkin on hyvä olla, varsinkin jos haluaa reissata vaihdon aikana. Matkustelu ja esimerkiksi shoppailu on kuitenkin tavallaan ylimääräistä menoa, ja riippuu paljon omista valinnoista, käyttääkö niihin rahaa paljon, vähän tai ei ollenkaan.

Listaan alle karkeasti, millaisiin menoihin mielestäni kannattaa varautua vaihtoprosessin ja vaihdon aikana:
  • Vuokra + mahdollinen asunnon hakemusmaksu
  • Matkakulut/Lentoliput
  • Lakanat, pyyhkeet, henkarit, ruoanlaittovälineet yms., riippuen asunnon varustelutasosta
  • Ruoka (joissain asumisvaihtoehdoissa meal plan on pakollinen, mikä vaikuttaa ruokamenoihin)
  • Opiskelijamaksut (näihin sisältyy esimerkiksi yliopiston liikuntamaksu ja bussikortti)
  • Kurssikirjat
  • Vakuutuksiin liittyvät kulut
  • Kanadalainen puhelinliittymä
  • Väliaikaiset yöpymiskustannukset, taksimatkat ym. saapumiseen liittyvät kulut
  • eTA:n (sähköinen matkustuslupa) tai study permitin kulut
  • Riippuen vaihtokohteesta, hakuprosessiin saatetaan vaatia maksullinen kielitesti (U of S ei tällaista vaatinut)
Arkipäivän elinkustannukset Kanadassa olivat mielestäni samaa luokkaa kuin Suomessa. Elintarvikkeet, ruoka ja muut päivittäistavarat olivat suunnilleen samanhintaisia kuin Suomessa. Tietyt tuotteet, kuten jotkut kasvikset ja esimerkiksi juustot, olivat mielestäni vähän kalliimpia kuin Suomessa, ja esimerkiksi virvoitusjuomat tai jäätelö taas vähän edullisempia, mutta pääosa ruoasta oli mielestäni samanhintaista kuin Suomessa. Ulkona syöminen, etenkin pikaruokapaikoissa tai kahviloissa, oli taas vähän edullisempaa.

Kahviloissa, ravintoloissa ja kaupoissa tulee muistaa kaksi asiaa: tippaaminen ja verot. Kanadassa hinnat näytetään kaupoissa ja ravintoloissa yleensä verottomina ja verot lisätään hintoihin vasta maksuvaiheessa. Tätä oli varsinkin alussa vaikea muistaa. Verot myös vaihtelevat provinsseittain, mikä kannattaa huomioida, jos lähtee matkalle toiseen provinssiin. Lisäksi ruokapaikoissa, joissa tarjoillaan pöytiin, ja esimerkiksi takseissa ja hotelleissa täytyy muistaa tipata.

Matkusteluun, muihin kokemuksiin ja shoppailuun liittyvät kulut riippuvat paljon siitä, mitä itse haluaa tehdä ja mitä arvostaa vaihdon aikana. Itse halusin matkustella vaihdon aikana, joten varauduin siihen, että säästöille tulee käyttöä. Kanadassa matkustaminen ei myöskään välttämättä ole kaikkein edullisinta, mutta kuluihin voi vaikuttaa reissaamalla esimerkiksi isommalla porukalla tai käyttämällä vähän aikaa matkojen suunnitteluun ja hintojen vertailuun. Matkoilla tuli myös tehtyä jonkin verran ostoksia. Kaikkia ei kiinnosta ylimääräiset ostokset tai shoppailu, mutta siihen kannattaa kuitenkin varautua, että vaihtokohteessa elämistä varten voi joutua tekemään joitakin hankintoja, esimerkiksi talvi- tai urheiluvaatteita tai kodintavaroita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti